En tiedä kuinka tämä kirjoittaminen on näin vähiin jäänytkin. Alkujaan tavoite oli, että joka kuukausi saataisiin juttua siitä kuinka tämä mun elämä edistyy. Oikein harmittaa, että näin pitkä aika on kulunut...
Mitä helmikuun jälkeen sitten on tapahtunut? Ainakin mä olen kasvanut korkeutta niin, että luultavasti olen jo aikamiehen mitoissa. Rotevuutta tietysti tulee vielä lisää. Olenkin tällä hetkellä erityisen kuikelon näköinen, kun mulla on ollut ihan mieletön karvanlähtö.
Siitä tulikin mieleen se, mitä tapahtui maaliskuussa.
Karvaa lähti siis aivan kamalasti ja minä poika rapsuttelin itseäni tohkeissani. Muutaman viikon emäntä sitä katsoi ja ihmetteli, kunnes alkoi huolestua. Ihoni oli muutamasta kohtaa aivan karvaton ja ruvella. Ja rapsuttaminen kävi tolkuttomaksi. Ei muuta kun yhteys eläinlääkäriin joka epäili mm. allergiaa ja sikaripunkkia. Mulle oli tehty jo monta tarkistusta ulkoloisten varalta ja pestykin jollain ihme myrkyllä. Sitten mulle annettiin jokunen päivä vaan riisiä ja jauhelihaa, että mahdollinen allergia rauhoittuisi. Mutta ei se kutina vaan lakannut.
Päivää ennen kun mulla piti olla aika eläinlääkärille raapenäytteisiin, sisuuntui emäntä tosissaan ja kellautti mut sohvalle selälleen. Siinä sitten olla möllötin kun mamma kaiveli karvojani. Reilun tunnin kuluttua se huusi "Haaa!" ja nappasi jotain mun kainalostani. Se oli täi. Hyi olkoon! Kiikutettiin se vielä eläinlääkärille mikroskoopin tunnistettavaksi. Sitten sain lääkkeen ja elämä alkoi kirkastua. Natalla todettiin vielä samana päivänä sama vaiva. Nyt ollaan molemmat saatu ennaltaehkäisevä lääkitys sen hoidon lisäksi. Mistä lie täit meihin tulivat, mutta nyt ainakin pysyvät poissa.
Siinä samassa rytäkässä sitten mun punkkani sai kyytiä, jätesäkissä roskikseen vaan. Muutaman päivän kuluttua mentiin ostamaan mulle uus musta keinonahkainen punkka. Oikein tyylikäs ja herraskainen. Ei ollut ihan mun makuun ja parin viikon kuluttua näytin emännälle mitä mieltä mä siitä olin. Nyt sekin on jo kaatopaikalla. Aika monena kappaleena se täältä lähti...
Olen tietysti oppinut taas paljon uusia juttuja. Hauskaa mun mielestä on se leikki jossa mun täytyy tunnistaa tavara ja etsiä sille pari.
Tänäänkin emäntä taas mämmäili. Keittiökaappeja siivotessaan se rämäytti hammastikkupurkin lattialle. Se sitten tietysti meni kahdeksi kappaleeksi jotka lenteli sinne sun tänne. Emäntä löysi toisen, näytti sitä mulle ja käski etsiä vastakappaleen. Ihan hetkessä mä sen sitten kiikutin emännän käteen ja se oli kovasti kiitollinen. Yhtä mainio olen etsimään parittomia sukkia tai mitä tahansa. Sanavarastoni on muuten laajentunut ihan käsittämättömästi. Toivottavasti kapasiteettia löytyy vielä. Tosin ei mun tarvitse niitä etsittäviä tavaroita nimeltä tuntea. Mulle vaan näytetään tavara ja sanotaan "Missä toinen tällainen?" ja sit mä meen ja etsin sen.
Sitten mä olen mm.oppinut viemään roskat suoraan roskikseen. Isäntä ja emäntä ovat hyvin ylpeitä minusta!
Kävin mä muuten suojelutestissäkin. Ihan hienosti nappasin kiinni ja innostuin muutenkin siitä hommasta, mutta en mä oikein sen ukon kanssa olis lähtenyt taistelemaan. Mulla on kai tapettu se vietti osaksi näiden avustamishommien ohella, mutta asiat tärkeysjärkestykseen.
Natan kanssa ollaan edelleen leikitty ahkerasti, tosin nyt sillä on juoksu ja meillä parin viikon tauko tapaamisissa. Sosiaalinen olen muiden koirien suhteen, ainoastaan yksi koira on sellainen jonka kanssa tulee rähinät. Mutta se aina itse aloittaa ja on kerran purrut mua. Täytyyhän mun vähän rähähtää etten olis ihan mammari.
Olen muuten uinut muutaman kerran. Kunhan vesi lämpenee niin päästään emännän kanssa yhdessä polskimaan.
Natakin muuten "ui" emäntänsä kanssa tuolla jäiden seassa aikaisin keväällä. Onneksi olimme ihan rannassa ja puhelin oli mukana. Tilanne oli kauhistuttava, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Nata oli muutaman kerran jo pinnan alla, että kyllä tilanne oikeasti oli aika vakava.
Jaahas, nyt taitaa olla aika mennä antamaan isännälle aamupusut. Loppuun vielä muutama uusi valokuva.
Kommentit