Hei kaikki!

Voitteko kuvitella, että mä olen jo vuoden vanha! Mulla oli 1-vuotis syntymäpäivä 10. kesäkuuta. Mitään suuria kemuja me ei pidetty, mutta Natan isäntäväki kävi lahjomassa mua ja tietysti isäntä ja emäntä myös.
Pipsa mummi ja Kake pappa soittivat onnittelupuhelut ja kuuntelin korvat höröllä niin kuin aina kun ne soittelee ja juttelee mulle.
Ja arvatkaas miten valtavan paketin Nata oli mulle laittanut? Niin ison, että kaksi ihmistä tarvittiin sitä kantamaan! Tässä vaiheessa täytyy tosin mainita, että siinä oli lahjaa meille kaikille, mä en sitä edes osaisi käyttää, mutta niitä mitä sen sisuksista pullahtelee mä rakastan. Kyseessä on siis leipäkone.
Natan porukat oli pitkin syksyä ja talvea pitäneet meidän perheen leivässä niin sanoakseni. Ja nyt saatiin ihan oma masiina ja tuore leipä tuoksuu tässä asunnossa harvasen päivä. Aah mitä herkkua. Isäntä ja emäntä on tarjonnut sitä leipää vieraillekin ja kaikki ovat tykänneet kovasti. On jopa onnistunut joka kerta sen tekeminen. Muutama minuutti menee aineiden mittaamiseen ja sitten vaan napin painallus ja kone hoitaa loput. Kun se alkaa sekoittaa taikinaa, niin pitää aikamoista murinaa. Sitä mä ekan kerran vähän pelkäsin, täytyi vaan keittiön oviaukosta kurkistella varovasti. Voi katsos olla, että se oliskin ollut sellainen  kone mikä popsii pieniä malikoita päivätyökseen. Kaikkeen täytyy ainakin varautua.

Sitten muihin lahjoihin. Emäntä osti mulle puisen puuhalelun. Siihen piilotellaan nameja ja mun pitää aivojumpata, että saan ne esiin. Se on kaksipuolinen, eli siinä on kaksi erilaista peliä. Toisella puolella on liukuvia levyjä joita pitää siirrellä ja toisella puolella nosteltavia palikoita. Sain myös vihreän pomppivan hirviön ja nameja.
Isännän lahja on herättänyt suurta ihastusta naapurustossa ja missä ikinä kuljetaankaan. Sain nimittäin ihan oman selkärepun. Nyt olen emännän apuna kuljetellut tavaroita kaupasta ja videovuokraamosta. On kyllä tosi kätevä ja pidän sitä mielelläni. Olen oikeastaan aina aika pollea kun kuljen se selässä. Tässä muutama kuva siitä.





On myös tapahtunut aika kurjia juttuja. Juhannusaattona mä sairastuin ja olinkin tosi kipeä.
Yöllä alkoi kamalan kova ripuli, niin kova, etten ehtinyt edes emäntää pyytää viemään mua ulos. Vinguin kyllä, mutta ennen kuin mamma sai itsensä hereille ja ylös niin multa oli päässyt vellit olohuoneen matolle. Kiiruhdettiin sitten ulos ja sitä tuli vaan koko ajan.
Illalla sitten kun tilanne oli vähän rauhoittunut niin alkoi oksentelu. Ja sepä menikin niin rajuksi, että tuli ihan vertakin. Emäntä soitti eläinlääkäriin joka sanoi, ettei voi auttaa muuten kuin neuvoa hakemaan ripulijuomaa apteekista ja muutamaa lääkettä. Mutta apteekki olikin jo ehtinyt mennä kiinni. Kyllä isäntää ja emäntää suututti, että mikä päivystävä apteekki se on mikä menee kiinni kello 19:00 !?! Onneksi sitten Idan isännällä oli sellaista jauhetta mikä kävi ensiavuksi. Sitten alkoi mun nesteyttäminen. Eläinlääkäri pelotteli, että jos neste ei pysy sisällä, mulla saattaa olla suolitukos ja sitten hänellä ei ole keinoja auttaa. Onneksi tiedettiin, että hätätilassa mut voidaan viedä Helsinkiin leikattavaksi. Isäntä ja emäntä yritti esittää mulle urheaa mutta näin kyllä kuinka ne itki multa salaa.
Sitten alkoi kaksi vuorokautta kestävä taistelu. Ripuli jatkui (verisenä sekin), mutta onneksi oksentelu loppui sen illan aikana. Emäntä antoi mulle 30 ml kerrallaan sitä ripulijuomaa läpi yön ja seuraavana päivänä kun apteekki aukesi saatiin ne lääkkeetkin. Pitkään olin kuitenkin heikko ja hutera, pahimpana aikana en nostanut päätä edes ovikellon soidessa. Ruokailua aloitettiin alkuviikosta pienillä annoksilla riisiä ja raejuustoa. Nyt olen saanut myös kalkkunaa ja kanaa sekä nappuloita. Olen jo ihan kunnossa ja pirteä, mutta ollaan varovaisia ruokien kanssa.
Mitään tietoa ei ole siitä mistä mun sairastuminen johtui, mutta toivottavasti enää koskaan ei näin rankkaa tautia tarvitse käydä läpi.
Tänään olin Natan kanssa leikkimässä ja Idaakin nähtiin puistossa yks päivä pitkästä aikaa. Kovasti mä tykkään tyttöjä liehitellä. Tässä kuva Idasta ja musta.



Siinä oli ilot ja surut tällä kertaa. Kiitos vielä Idan porukoille pelastavasta avusta juomajauheen muodossa! <3

Hei kaikki!
En tiedä kuinka tämä kirjoittaminen on näin vähiin jäänytkin. Alkujaan tavoite oli, että joka kuukausi saataisiin juttua siitä kuinka tämä mun elämä edistyy. Oikein harmittaa, että näin pitkä aika on kulunut...

Mitä helmikuun jälkeen sitten on tapahtunut? Ainakin mä olen kasvanut korkeutta niin, että luultavasti olen jo aikamiehen mitoissa. Rotevuutta tietysti tulee vielä lisää. Olenkin tällä hetkellä erityisen kuikelon näköinen, kun mulla on ollut ihan mieletön karvanlähtö.
Siitä tulikin mieleen se, mitä tapahtui maaliskuussa.

Karvaa lähti siis aivan kamalasti ja minä poika rapsuttelin itseäni tohkeissani. Muutaman viikon emäntä sitä katsoi ja ihmetteli, kunnes alkoi huolestua. Ihoni oli muutamasta kohtaa aivan karvaton ja ruvella. Ja rapsuttaminen kävi tolkuttomaksi. Ei muuta kun yhteys eläinlääkäriin joka epäili mm. allergiaa ja sikaripunkkia. Mulle oli tehty jo monta tarkistusta ulkoloisten varalta ja pestykin jollain ihme myrkyllä. Sitten mulle annettiin jokunen päivä vaan riisiä ja jauhelihaa, että mahdollinen allergia rauhoittuisi. Mutta ei se kutina vaan lakannut.
Päivää ennen kun mulla piti olla aika eläinlääkärille raapenäytteisiin, sisuuntui emäntä tosissaan ja kellautti mut sohvalle selälleen. Siinä sitten olla möllötin kun mamma kaiveli karvojani. Reilun tunnin kuluttua se huusi "Haaa!" ja nappasi jotain mun kainalostani. Se oli täi. Hyi olkoon! Kiikutettiin se vielä eläinlääkärille mikroskoopin tunnistettavaksi. Sitten sain lääkkeen ja elämä alkoi kirkastua. Natalla todettiin vielä samana päivänä sama vaiva. Nyt ollaan molemmat saatu ennaltaehkäisevä lääkitys sen hoidon lisäksi. Mistä lie täit meihin tulivat, mutta nyt ainakin pysyvät poissa.
Siinä samassa rytäkässä sitten mun punkkani sai kyytiä, jätesäkissä roskikseen vaan. Muutaman päivän kuluttua mentiin ostamaan mulle uus musta keinonahkainen punkka. Oikein tyylikäs ja herraskainen. Ei ollut ihan mun makuun ja parin viikon kuluttua näytin emännälle mitä mieltä mä siitä olin. Nyt sekin on jo kaatopaikalla. Aika monena kappaleena se täältä lähti...

Olen tietysti oppinut taas paljon uusia juttuja. Hauskaa mun mielestä on se leikki jossa mun täytyy tunnistaa tavara ja etsiä sille pari.
Tänäänkin emäntä taas mämmäili. Keittiökaappeja siivotessaan se rämäytti hammastikkupurkin lattialle. Se sitten tietysti meni kahdeksi kappaleeksi jotka lenteli sinne sun tänne. Emäntä löysi toisen, näytti sitä mulle ja käski etsiä vastakappaleen. Ihan hetkessä mä sen sitten kiikutin emännän käteen ja se oli kovasti kiitollinen. Yhtä mainio olen etsimään parittomia sukkia tai mitä tahansa. Sanavarastoni on muuten laajentunut ihan käsittämättömästi. Toivottavasti kapasiteettia löytyy vielä. Tosin ei mun tarvitse niitä etsittäviä tavaroita nimeltä tuntea. Mulle vaan näytetään tavara ja sanotaan "Missä toinen tällainen?" ja sit mä meen ja etsin sen.
Sitten mä olen mm.oppinut viemään roskat suoraan roskikseen. Isäntä ja emäntä ovat hyvin ylpeitä minusta!

Kävin mä muuten suojelutestissäkin. Ihan hienosti nappasin kiinni ja innostuin muutenkin siitä hommasta, mutta en mä oikein sen ukon kanssa olis lähtenyt taistelemaan. Mulla on kai tapettu se vietti osaksi näiden avustamishommien ohella, mutta asiat tärkeysjärkestykseen.

Natan kanssa ollaan edelleen leikitty ahkerasti, tosin nyt sillä on juoksu ja meillä parin viikon tauko tapaamisissa. Sosiaalinen olen muiden koirien suhteen, ainoastaan yksi koira on sellainen jonka kanssa tulee rähinät. Mutta se aina itse aloittaa ja on kerran purrut mua. Täytyyhän mun vähän rähähtää etten olis ihan mammari.
Olen muuten uinut muutaman kerran. Kunhan vesi lämpenee niin päästään emännän kanssa yhdessä polskimaan.
Natakin muuten "ui" emäntänsä kanssa tuolla jäiden seassa aikaisin keväällä. Onneksi olimme ihan rannassa ja puhelin oli mukana. Tilanne oli kauhistuttava, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Nata oli muutaman kerran jo pinnan alla, että kyllä tilanne oikeasti oli aika vakava.

Jaahas, nyt taitaa olla aika mennä antamaan isännälle aamupusut. Loppuun vielä muutama uusi valokuva.

Hei kaikki ystävät!
Täällä on tilanne taas/ edelleen se, että emännän selkä on hurjan kipeä. Tai oikeastaan vielä kipeämpi kuin viimeeksi. Kaikki näytti jo välillä paremmalta, mutta fysikaalinen hoito manipulaatioineen sai paikat hurjan kipeiksi ja vei emännältä lepokyvyt melkein kokonaan. Ja kaiken kukkuraksi se sai nyt rasitusvamman jalkaansa seurauksena siitä, että on joutunut olemaan liikkeessä suurimman osan vuorokautta. Nyt on aika hurjaa kun selkä ei salli istua tai maata ja jalka ei salli seistä tai kävellä. Emäntä on siis enimmäkseen polvillaan tai kontallaan.
Yöt emännällä menee enimmäkseen valvoessa mikä on mulle oikeastaan aika mukava homma, koska sitten aina pääsen parvekkeelle ottamaan torkkuja. Mulla kun on niin kamalan paksu turkki, että jos joudun olemaan koko yön sisällä, niin siitä seuraa eittämättä vähän ongelmia. Olen alkanut nimittäin aikani kuluksi vähän lueskelemaan, jollen saa kuumuudeltani nukuttua.
Yhtenä yönä mä luin "Koiran elekieli" nimistä kirjaa. Se oli ihan mielenkiintoinen opus... Sitten mä olen lukenut "Palveluskoirat" lehtiä sekä "Koiramme" lehtiä. Ihan oikealla asialla mä olen eikö vaan? Ihmettelen vähän miks emäntä on aika karun näköinen aina siivoillessaan mun lukuharrastukseni sivutuotteena syntyneitä "postimerkkejä"... Kerran jos toisenkin se on kyllä salaa naureskellut isännälle siitä, että kun olen ollut lukuhommissa, niin kaikki kuvat on jäänyt koskemattomiksi. Eiks se oikein tajua, että ei niissä kuvissa mitään sisäistettävää tietoa ole?
Sen jälkeen kun söin "Palveluskoirat"-lehden noutoartikkelin, on muuten oikeasti alkanut noutoliike sujumaan täydellisesti. Emäntää ei enää niin harmita sen artikkelin katoaminen mun vatsaani. Sinä yönä kun mä sisäistin sen, oli emäntä just puhunut isännälle, että siinä lehdessä oli tosi hyvä noutojuttu ja se täytyy laittaa varmaan talteen. Nouto kun on sellainen, että sitä toi selkävaivainen emäntä on voinut mun kanssa treenata hyvin vaivoistaan huolimatta.
Ollaan me muitakin jo opittuja tokoiluja tehty muistin virkistämiseksi. Oikein mallikkaasti kaikki sujuu!

Tärkein tehtäväni on nyt kuitenkin olla emännän tassuterapeutti. Pitkään jatkuneet kovat tuskat on masentaneet sitä ja mä poika kyllä tiedän, miten mamma saadaan hymyilemään. Painaudun emännän kainaloon monta kertaa päivässä ja nukun päikkärit sen kanssa sylikkäin. Lisäksi kaikki hauskat temput ja märät pusut varmistaa, että mammalla pysyy hymy huulilla. Kun ajatellaan yhdessä tulevaa kesää niin toivottavasti voidaan luottaa siihen, että kaikki on jo kunnossa ja päästään yhdessä harrastamaan ja lenkkeilemään entiseen malliin. Emännällä on magneettikuvaus ensi viikolla ja sitten vihdoin selviää mikä on oikea hoito selälle.

Natan kanssa tavataan omassa puistossa joka ilta ja leikitään reilu tunti taukoamatta. Tässä muutama tuore kuva meidän meiningeistä.





Ai niin. Tähän ihan lähelle on avattu uusi,  iso eläinkauppa. Olen saanut monenmoisia uusia herkullisia luita maisteltavaksi ja tiedän varsin hyvin missä kaapissa ne täällä kotona ovat. Pipsa-mummi on ollut täällä taas aika paljon emäntää auttamassa ja kun hän etsi mulle iltapalaa keittiön yläkaapeista (jossa ne ennen olivat) niin mä parkkeerasin itseni yhteen alakaappiin kiinni ja tuijotin sitä vedintä. Just kun mummi oli huutamassa emännälle, ettei löydä mun herkkukoria, niin huomasi mun eleen josta ei voinut erehtyä. :-)
Siitä uudesta kaupasta on ostettu paljon uusia hihnoja, pantoja, valjaat jne. Kaikki kokoa "iso poika". Alan kaiketi olemaan täysissä mitoissani ja saanut massaakin jo jonkin verran.

Oletteko muuten seuranneet sitä uutta ohjelmaa "Hurtta ja stara"? Mä olen kova poika katsomaan koiraohjelmia ja sitä on oikein mukava seurata. Yleensä näen sen vielä kahdesti, koska isäntä katsoo sen aina jälkikäteen tallennettuna. Meidän kaikkien suosikkipari on Jukka ja Hukka.

Nyt täytyy laskea emäntä taas hetkeksi lepäilemään ja vetäytyä itsekin näkemään koiramaisia unia. Aamuun ei ole enää montaa tuntia. Käydään pisulenkillä puoli kahdeksan ja sitten alkaakin Muumit. Seuraan sitä edelleen tiiviisti. Telkkarista tuli vielä se mieleen, että isäntä laajensi taas kanavapaketteja ja nyt meillä vihdoin näkyy Animal Planet. Emäntä on sitä toivonut aika kauan ja nyt saa sitä sitten unettomina öinä seurailla. Sieltä tulee kuulemma koiraohjelmiakin, mutta vielä en ole päässyt niitä näkemään.

Aurinkoisia lopputalven päiviä kaikille!

Joulu oli mulle mitä mukavin juhla. Sain monta pakettia! Emäntä ja isäntä olivat hankkineet mulle valtavan hirvenluun sekä ison punaisen röhkivän pehmopossun. Herkkuja sain myös mm. Leena-mummalta ja Laura-tädiltä sekä tietysti Natalta!
Leena-mumma oli tehnyt myös mulle ja Natalle hienot punaiset kaulurit joihon on brodeerattu nimi kultaisin kirjaimin. Ne ovat todella hienot!
Jouluherkkuja (joista vielä iso kiitos Leenalle & Hannulle) täällä syötiin monta päivää ja minäkin sain muutaman sattuman papanoiden sekaan. Vähän kinkkua ja porkkanalaatikkoa. Molemmat oli oikein mieleisiä. Oikein ikävä tuli niitä ihania tuoksuja.

Meillä oli siis Kake-pappa kylässä joulunajan ja Pipsa-mummi viikon sen jälkeen. Nyt ollaan taas pitkästä aikaa "ydinperheen" kesken. Ihan hyvinhän tämä muuten sujuisi, mutta emännän selkä on hurjan kipeä vieläkin. Välillä tilanne näytti jo paremmalta,  mutta nyt taas viikko on ollut aikamoista tuskaa. Emäntä on käynyt tutkimuksissa ja pian on taas uusi lääkäriaika. Sitten kai vihdoin päästään päättämään että leikkaako ne emännän. Se kuulostaa minusta aika hurjalta ja emäntääkin taitaa pelottaa, mutta ei tästä näinkään mitään tule. Olen kyllä päässyt kunnon lenkeille. Kävely onnistuu emännältä kyllä kunhan saa itsensä liikkeelle. Aamuisin voi kestää kaksikin tuntia ennen kuin pystyy pukeutumaan. Onneksi emäntä herää niin aikaisin, että mä jatkan mielelläni unia eikä pissahädästä ole tietoakaan. Vieläkään se ei pysty nostelemaan tavaroita ja mä olen jatkanut avustamista entiseen malliin. Osaan tuoda aamulehden ja postit pyytämättä sekä monta muutakin asiaa mistä olikin jo viimeeksi puhe. Joskus ulkonakin emäntä saattaa pudottaa lapasen ja huolehdin sen heti käteen.

Meille on tullut rutiiniksi katsoa aamuisin Muumit. Se tulee aina arkisin kello 8:00 ja emäntä venyttelee sohvaa vasten samalla kun mä katson niiden valkoisten olentojen touhuja silmät tapillaan. Seuraan sen herkeämättä alusta loppuun. Myös eläinohjelmia seuraan tarkasti. Emäntä tallensi kovalevylle muutaman koiranäyttelykoosteen ja niitä ollaan katsottu kaikki yhdessä. Oletteko muuten huomanneet, että mun rotutoveri esiintyy uudessa Siwan mainoksessa? Naapurin pikkukoira kuulemma haukkuu aina koirille tai koirien haukulle televisiossa. Nytkin kun tuo mainos oli tullut ekaa kertaa, se oli singahtanut haukkumaan, mutta sitten kun oli huomannut, että se olenkin minä (melkein) telkkarissa niin oli katsellut tyytyväisenä mainoksen loppuun. Ja ihan hiljaa. Emäntä oli oikein iloinen siitä mainoksesta ja isäntä epäili, että näinköhän meillä ruvetaankin käymään vain Siwassa. Harmi kyllä, että sellaista ei löydy läheltäkään meitä. :-)

Uuden vuoden aattona mä hieman jännitin raketteja. Ulkona käymisestä ei meinannut tulla mitään ja sisälläkin kuuntelin niitä paukahduksia vähän levottomana silloin kun parvekkeen ovi oli auki. Isäntäväki oikein halusi, että ne paukkeet kuuluisivat sisälle! Silloin mä tottuisin niihin paremmin!? Emäntä mietti, että mun pitäis saada jotain mukavaa tekemistä, niin unohtaisin sen metelin. Pallolla leikittiin jonkin aikaa kunnes emäntä hoksasi, että nyt laitetaankin Messarin näyttely pyörimään. Mä aloin heti katsomaan sitä ja kaikki paukkeet unohtui sen siliän tien. Just ennen BIS-kisaa nukahdin ja pötköttelin pari tuntia vaikka välillä paukkui niin, että talo tärisi. Isäntä ja Pipsa-mummi katseli raketteja parvekkeelta ja olivat nähneet kun joku setä oli ampunut vahingossa omaa autoaan. Ei noilla ihmisillä paljoa järki päätä pakota... :-/

Niin Kake-papan kanssa meillä oli hurjan hauskaa. Mä kampasin sen tukkaa oikein antaumuksella ja annoin pusuja sekä näytin kaikki mun kivat leikit. Ja kyllä me painittiinkin. Ja tehtiin metsälenkkejä ja käytiin leikkipuulla missä se nauroi kovasti mun touhuille. Sain lempinimen "taiteilija" koska mulla on niin erikoisia itse kehitettyjä pelejä ja leikkejä. Sitten kun ei enää jaksettu taiteilla eikä leikkiä niin käytiin sohvalle torkkumaan. Mun tuli pappaa kyllä vähän ikävä. Ja mumminkin perään aina itkeskelen ja yritän viimeiseen saakka tunkea mukaan kun tajuan, että on lähdössä pakaasien kanssa. Kai ne taas pian tulee käymään.


Tässä muutama valokuva vielä meidän joulunvietosta!







P.S. Sellainen surullinen uutinen oli lehdessä joulun alla, että lähimetsän hirvi oli ammuttu. Emäntä itkeä tuhersi kun luki uutisen. Käytiin Kake-papan kanssa siinä paikanpäällä jälkikäteen ja hirvelle oli viety muistokynttilöitä ja lähellä oli koristeltu yksi metsän kuusi. Vaikka hirvi voi aiheuttaa paljon tuhoa ja vahinkoa niin me muistellaan edelleen lämmöllä isoa sarvekasta "heppaa".

Pari viikkoa sitten emäntä toi mulle eläinkaupasta kumisen röhkivän possun. Siitä alkoi mun joulunodotus jota on säestetty vihjauksilla siitä mitä kaikkea ihanaa saatankaan saada lahjaksi, tiedolla siitä että emännän isä tulee meille neljäksi päiväksi (ja vie mua takuulla metsään, jee!), ihanista herkuista puhumalla ja rapistelemalla suloisia lahjapapereita ja naruja, joita mun on niin vaikeaa vastustaa.
Ja ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Emäntä tuli hyvin kipeäksi.
Pipsa-mummi oli tullut mua hoitamaan, että emäntä ja isäntä pääsisi päiväksi Ideaparkiin lahjaostoksille. Sieltä tulikin sitten puhelu, että mummin pesti yhden päivän koiranhoidosta venyisi ainakin viikon mittaiseksi, ja käsittäisi myös emännän hoidon. Emäntä oli reväyttänyt selkänsä niin, että välilevy oli lähtenyt työntymään ulospäin.
Reilun viikon ajan mä lenkkeilin sitten Pipsa-mummin ja Natan isäntäväen kanssa. Emäntä makasi sängyssä monta päivää niin ettei päässyt omin avuin ylös eikä alas, eteen eikä taakse. Mummi sitä autteli ihan kaikessa ja mäkin tein parhaani tottakai. Pidin seuraa sängyn laidalla ja annoin lohduttavia sumppeja ja haleja. Sitten kun emäntä alkoi päästä paremmin liikkeelle, niin siitähän tulikin oikein loppakoura. Onneksi mä oivalsin pian tavaroiden poimimisen ja tuomisen jalon taidon. Nyt olen nostellut kaikkea virkkuukoukusta pyyhkeisiin ja teippirullista sanomalehtiin. Ja aamuisin annan emännällemahdollisesti pudonneet vaatteet ja sukat sukkakorista. Riennän paikalle kuin rasvattu salama aina kun kuulen jonkun tussahtavan maahan ja emännän manauksen. Meikäpoika nostaa ja tuo siis ihan mitä vaan.
Joskus jopa silloin kun ei tarvitsisikaan. Kerrankin emäntä oli käynyt sänkyyn neulomaan ja laittanut lankakerän pyörimään lattialle. No heti kun meikäpoika tuli lenkiltä, juoksin tarkistamaan onko emännällä kaikki hyvin. Huomasin lattialla "pudonneen" lankakerän ja nostin sen oitis suoraan emännän käteen. Emäntä nauroi ja isäntä sekä mummi hymyilivät leveästi mulle. Olen viisas poika.

Nyt tilanne täällä on rauhoittumaan päin. Mummi lähti eilen kotiinsa ja emäntä on päässyt mun kanssa leikkipuulle ja pienelle lenkillekin. Tänään isäntä lähtee ostamaan kinkkua ja kenties jotain mukavaa emännälle ja mulle...
Onneksi meillä on paljon avuliaita ihmisiä ympärillä.
Lämmin kiitos Natan isäntäväelle mun lenkittämisistä, ilman teitä oltaisiin oltu ihan hukassa!
Kiitos  Pipsa-mummille kaikesta korvaamattomasta avusta sekä Leena-mummalle ja Laura-tädille siitä, että kotitekoisia jouluherkkuja on luvassa kotiinkuljetuksena tänäkin vuonna.
Ja kiitos naapurille joulukuusesta joka saatiin eilen. Autoin emäntää koristelussa oikein mielelläni. :-)


      Rauhallista Joulua Kaikille!